Loviisa on viehättävä kaupunki, jonka persoonallinen tunnelma syntyy puurakentamisen perinteestä, kaupungin yhteisöllisyydestä ja meren läsnäolosta. Kaupungin tunnusomainen puurakentaminen on tänä päivänä mukautunut käyttäjäystävälliseksi, moderniksi ja älykkääksi, ja kaupunki tarjoaakin upeita mahdollisuuksia asumiseen. Loviisan sijainti pääkaupunkiseudun kupeessa ja kaupungin E18-moottoritiehen yhdistävä pätkä tekevät sen kulkuyhteyksistä kätevät ja nopeat.
Uusimaa vetää erityisesti nuoria suomalaisia
Uudenmaan väestömäärä kasvaa lähes 20 000 asukkaalla joka vuosi, mikä tarkoittaa sitä, että joka vuosi pienen kaupungin verran uusia asukkaita saapuu alueelle pysyvästi. Pääasiassa tämä kasvu syntyy maan sisäisestä muuttoliikenteestä. Käynnissä on positiivinen kierre, ja muuttoliikenne on muuhun maahan nähden ylivoimaista. Alue vetää puoleensa erityisesti nuoria, korkeasti koulutettuja, työikäisiä aikuisia.
Loviisan kaupunki on vielä hienoisesti jäljessä muuttovirrassa, vaikka kaupunki tarjoaa upeita mahdollisuuksia. Asuntojen hinnat ovat huomattavasti pääkaupunkiseutua edullisempia, julkinen liikenne on kunnossa ja arki on sujuvaa. Meren läsnäolo on vahvasti aistittavissa, mikä tuo kaupungille oman leimansa. Loviisan Kuningattarenrannan alueella järjestetään vuonna 2023 asuntomessut, mikä on oiva tapa tutustua asumisen mahdollisuuksiin.
Etätyöt Loviisasta käsin
Loviisan kaupunki uskoo vahvasti sen tulevaisuuteen muuttokohteena, ja se kannustaa muuttoliikennettä eri tavoin. Kaupunki on muun muassa perustanut naapurikunta Pyhtään kanssa etätyöprojektin, joka auttaa työntekijöitä löytämään etätyömahdollisuuksia. Kyseessä on kaupungin ylläpitämä rekrytointisivusto, joka on keskittynyt vain etätöiden välittämiseen. Projektin avulla houkutellaan erityisesti pääkaupunkiseudun muuttovirtaa suuntamaan myös Loviisaan.
Kaupunki tarjoaakin erinomaiset puitteet etätöiden tekoon – se tuo maailman lähelle tähän pieneen, viehättävään kaupunkiin. Loviisassa on erinomaiset verkkoyhteydet, joihin lukeutuu sadan megan kuituverkko, ja kaupunki on asettanut työntekijöiden käyttöön niin sanotun “go work space” -tilan, jota voidaan käyttää toimistona. Kaupunginjohdon aktiivisuus yhdistettynä hyviin asuntomarkkinoihin tekevät Loviisasta hyvin kiinnostavan kohteen.
Pääkaupunkiseudulle hetkessä
Monet Loviisassa asuvat käyvät toisinaan töiden puolesta pääkaupunkiseudulla, ja osa käy jopa päivittäin töissä Helsingissä. Omaa autoa ei tarvitse välttämättä käyttää, sillä Loviisan ja Helsingin välillä toimii vilkas bussiliikenne. Loviisan julkinen liikenne koostuu lähiliikenteen lisäksi vakio- ja pikavuoroista. Vakiovuorot ovat kuntien sisäisiä, ja pikavuorot täydentävät verkkoa yhdistämällä Loviisan isoihin kuntakeskuksiin.
Pikavuoroilla pääsee pääkaupunkiin päivän ruuhka-aikoina, eli aamuisin ja iltapäivisin noin 20 minuutin välein kulkevilla busseilla. Nopeimmillaan matkaan menee aikaa moottoritien kautta kulkevalla pikavuorolla 1 h 15 min, kun hitaammat vuorot taas voivat kestää 1 h 40 min. Kaupunki tarjoaa matkalaisille ilmaisen pysäköinnin pääbussipysäkkien läheisyydessä olevilla pysäköintialueilla.
Kulkuyhteydet muualle Suomeen
Kaupungin juna-asema ei ole käytössä henkilöliikenteen palveluja varten, mutta Matkahuolto ja muut bussipalvelut ovat hyvin aktiivisia. Loviisan kaupungista lähtee suoria yhteyksiä läheisiin kaupunkeihin melko tasaisin väliajoin. Itäsuuntaan matkatessa seuraava suurempi kaupunki on Kotka, jonne lähtee Loviisasta päivittäin lukuisia bussiyhteyksiä. Matka bussilla kestää noin tunnin verran.
Parinkymmenen kilometrin päässä olevaan ihastuttavaan ja vilkkaaseen Porvooseen kulkee säännöllisiä bussivuoroja tunnin-parin välein. Matkaan menee aikaa noin 30 minuuttia. Muualle Suomeen matkatessa suurin osa jatkoyhteyksistä lähtee Helsingistä, minne Loviisasta pääsee näppärästi pikavuoroja käyttäen. Pääkaupunkiseudun läheisyys tekee Loviisasta kaupungin, josta on melko nopeaa matkustaa minne päin vain Suomea.
Uusi E18-moottoritie nopeuttaa liikkumista
Loviisan kaupungille tärkeä saavutus nähtiin vuonna 1998, kun yhteensä yli 60 vuotta kestänyt E18-moottoritien rakennusurakka sai jatkoa kaupunkiin saakka. Kokonaisuudessaan tietä pitkin voi matkustaa Turusta aina Vaalimaalle Venäjän rajalle saakka. Viimeinen, Vaalimaan yhdistävä pätkä vihittiin käyttöön vuonna 2018. Moottoritie on kohentanut huomattavasti pääkaupunkiseudun itäsuunnan liikkuvuutta.
Sen vihkiminen käyttöön on lisännyt kaupunkiin kulkijoita huomattavasti, ja myös Loviisan asukkaiden yhteydet muuhun Suomeen ovat parantuneet merkittävästi. Moottoritie yhdistää Loviisan kattavaan tieverkostoon ja nopeuttaa yhteyksiä säästäen suuria määriä aikaa. Moottoritien myötä kulkuyhteydet ovat myös muuttuneet turvallisemmiksi, ja tämä näkyykin tilastoissa alueella tapahtuvien onnettomuuksien radikaalina vähentymisenä.
Loviisan vilkas satama
Loviisan satama-alueelta lähtee rahteja vilkkaaseen tahtiin ympäri Suomea. Kauppasatama on keskittynyt erityisesti sahatavaran rahtaamiseen. Loviisan satama on pieni, mutta tehokas. VR Transpoint palvelee sataman junaliikennettä, ja myös autojen on helppo saavuttaa satama, sillä matkaa Kehä III:lle on 80 kilometriä. Sataman sisäänkäynti on vain 7 minuutin ajomatkan päässä moottoritieltä.
Yksittäisiä veneilijöitä taas palvelee Loviisan vierasvenesatama, joka äänestettiin vuonna 2014 Suomen toiseksi parhaaksi vierasvenesatamaksi. Se sijaitsee Loviisanlahden pohjukassa ihastuttavissa maisemissa. Vierasvenesatama on auki 1.6.–31.8. päivittäin klo 9–21 sekä tarvittaessa sopimuksen mukaan myös touko- ja syyskuussa. Yhteensä satamasta löytyy 60 venepaikkaa ja hyvin kattavat palvelut matkalaisia varten.
Lähimmät lentokentät
Lähimmälle reittiliikenteeseen liitetylle lentokentälle Loviisasta on matkaa noin 80 kilometriä. Lähin kenttä on Suomen tärkein lentokenttä Helsinki-Vantaan Lentoasema, josta pääsee kätevästi lentämään kaikkialle Suomeen sekä ulkomaankohteisiin. Loviisasta pääsee lentoasemalle kaikkein kätevimmin omalla autolla moottoritietä pitkin, mutta myös julkisella liikenteellä on mahdollista saavuttaa kenttä tehden vaihto Helsingissä.
Yhteenveto
Loviisa on potentiaalinen kasvukohde muuttoliikennettä ajatellen. Henkilöliikenneyhteydet muualle Suomeen ovat tällä hetkellä pääasiassa bussien varassa, jotka ovatkin hyvin aktiivisia. Itäistä rantarataa, joka liittäisi pääkaupungin idän puolelle jäävät kaupungit junarataverkostoon, on pohdittu jo pitkään. Se toisi lisää potentiaalia myös radan varrelle jääviin kaupunkeihin – jäämme uteliaina odottamaan, saadaanko projekti vietyä eteenpäin