Näin suomalaiset syövät ravintolassa

0

Ravintolaruokailussa on eletty muutoksen aikaa viimeiset kolme vuosikymmentä. Aiemmin ruokailu oli visusti ankkuroitunut koteihin, ja ravintolassa syötiin vain suurina juhlan hetkinä. Ruuan laittaminen perheelle oli yksi aikaa vievimmistä kotitöistä. Sittemmin mikrojen ja valmisruokien aikakausi vapautti aikaa hellojen äärestä. Nykyään ateriointi tapahtuu aina vain useammin ulkona, ja ravintolaruokailu on arkipäiväistynyt. 

Miten suomalaiset valitsevat ravintolan? 

Tilastojen mukaan suomalaiset ovat melko käytännön läheisiä, mitä tulee ravintolan valitsemiseen. Ruuan laatu on aina ykköskriteeri ravintolavalinnassa. Sen lisäksi ravintolan sijainti vaikuttaa merkittävästi valintaan. Seuraavana kriteerinä katsotaan ravintolan hintatasoa. Luonnollisesti valintaan vaikuttaa myös tilaisuuden laatu: arkipäivisin arvostetaan helppoutta ja nopeutta, kun taas viikonloppuisin ravintolan halutaan olevan enemmän elämyksellinen. 

Myös asuinpaikkakunta vaikuttaa valintoihin. Pääkaupunkiseudulla valinnan varaa on enemmän, ja ulkona syödään läpi viikon – suuri osa ravintolaruokailusta viikolla tapahtuu lounaspaikoissa. Pienillä paikkakunnilla taas ulkona syödään lähinnä viikonloppuisin. Usein ruokailu voi tapahtua esimerkiksi liikenneasemilla, mutta hyvien ravintoloiden ja uusien makuelämyksien perässä ollaan valmiita myös ajamaan kauemmaskin. 

Mitä suomalaiset syövät ravintoloissa? 

Tämän hetken suuret, kansainväliset trendit näkyvät myös suomalaisten mieltymyksissä. Erityisen suuresta suosiosta nauttii lähiruokatrendi: kotimaisia kauden raaka-aineita osataan pitää arvossa, ja ruuan alkuperä kiinnostaa asiakkaita. Suomen luonnosta saatavat raaka-aineet, kuten villiyrtit, ovat haluttuja. Lisäksi erikoisruokavaliot näkyvät kysynnässä selvästi. Esimerkiksi gluteenittomat annokset, vegaaninen ruoka ja kasvispohjalle perustuva tarjonta nauttivat suuresta suosiosta. 

Ruokamaailman tämän hetkisten trendien lisäksi tietyt ruuat ovat suomalaisten ravintoloiden ikisuosikkeja. Näihin kuuluvat muun muassa kokoliha ja erilaiset leikkeleet, linnunlihat, kala ja äyriäiset. Menun ei tarvitse olla pitkä, vaan suomalaiset ovat oppineet arvostamaan yksinkertaista, mutta laadukasta ruokalistaa. Yksi hauskimmista trendeistä tällä hetkellä ovat yhdessä syötävät, jaettavat ruuat. 

Pizzeriat ja etniset ravintolat kuuluvat arkipäivän ruokailuun 

Suomen tuhansien ravintoloiden joukosta löytyy valtavat määrät pizzerioita ja etnisiä ravintoloita. Vastapainona kotimaisten raaka-aineiden trendille, suomalaiset syövät usein myös tämän tyyppisissä ravintoloissa. Erityisesti niihin suuntautuu viikolla tapahtuva ulkona syöminen. Italiasta kaikkialle maailmaan levinnyt pizza kuuluu hyvin monen suomalaisen viikkoihin, ja pizzerioita löytyykin käytännössä jokaiselta pienimmältäkin paikkakunnalta. 

Maastamme löytyy hyvin monipuolinen etnisten ravintoloiden tarjonta, ja suomalaiset ovat ottaneet uudet ruokakulttuurit vastaan avoimin vatsoin. Esimerkiksi kiinalaiset, japanilaiset, turkkilaiset, nepalilaiset ja thaimaalaiset ravintolat ovat hyvin suosittuja. Pizzeriat ja etniset ravintolat voivat tarjota nopean arkiruuan lisäksi myös uusia, hienoja ravintolakokemuksia, sillä maastamme löytyy monia todella tasokkaita ravintoloita. 

Take-away ja pikaruokalat pelastavat kiireisen 

Kun mietimme, millaista ravintolaruokaa suomalaiset syövät, emme voi jättää listaltamme pois pikaruokaloita. Nämä kuuluvat erityisesti kiireiseen arkeen, ja tuovat nopean avun nälän sammuttamiseen. Varsinkin nuoremmat suomalaiset ovat melko suuria pikaruuan kuluttajia. Pikaruoka ei tarkoita aina suuria, kansainvälisiä ketjuja, vaan sekin voi olla toteutettu tyylillä ja kulinaristisella kosketuksella. 

Tähän samaan kiireisen arjen kysyntään vastaa myös maassamme vahvasti päätään nostanut noutoruokailu. Viimeisiin vuosiin saakka niin sanottu ”take away” käsitti lähinnä pikaruoan tai etniset ruoat, mutta viime aikoina kovaksi hitiksi on noussut ravintolaruuan tilaaminen kotiin. Useat ravintolat ovat huomanneet tämän suomalaisten mieltymyksen, ja tarjoavat erilaisten palvelujen kautta kuljetusta kotiovelle asti. 

Gastropubit yhdistävät illanvieton ja ruokailun 

Yksi ravintolatyypeistä, joka kiinnostaa suomalaisia tällä hetkellä suuresti, on gastropubit. Ne yhdistelevät juuri sopivasti leppoisaa illanviettoa, oluiden maistelua ja koreilemattomien, mutta maukkaiden ruoka-annosten nauttimista. Suomalaiseen makuun sopien gastropubeista puuttuu turha jäykkyys, ja ruokailuhetki on mukavan rento ja vapautunut. Gastropubeihin ei mennä pelkästään täyttämään vatsaa, vaan myös viettämään iltaa ystävien kanssa. 

Kotimaamme gastropubit ovat suunnitelleet tarjontansa suomalaiseen makuun sopivaksi. Monet meistä tunnustautuvat suuriksi oluiden ystäviksi, joten gastropubityyliset ravintolat laajoine olutvalikoimineen sopivat meille kuin nenä päähän. Ruoka, jota niissä syödään, on maukasta ja paikallisia makuja korostavaa, mutta pysyy yksinkertaisena ja maanläheisenä. Voit lukea lisää gastropubeista niistä kertovasta artikkelista. 

Bistrot ovat ravintoloita rennompia vaihtoehtoja 

Suomalaiset osaavat olla vaativia kuluttajia, myös silloin kun aiheena on ulkona syöminen. Kuitenkin suuri osa meistä ei nauti suuresti turhan koreilevasta ja pokkuroivasta palvelusta, vaan pitäytyy mieluummin kodinomaisessa tunnelmassa – lieneekö kyseessä kansanvitsauksena tunnettu vaatimattomuutemme. Oli syy mikä tahansa, Ranskasta maailmalle levinneet bistrot ovat saavuttaneet suuren suosion suomalaisten ulkona syömisessä. 

Bistrot ovat ravintoloita huomattavasti rennompia, ja niissä on mukavan välitön ilmapiiri. Menu koostuu yksinkertaisista raaka-aineista, kodinomaisista resepteistä ja tuttuja mielleyhtymiä tuovista mauista. Nykyään bistrot ovat kuitenkin hyvin ravintolamaisia, ja ne tarjoavat hiottuja ja hauskasti innovoituja tyypillisiä suomalaisia tai eurooppalaisia ruokia. Kerromme bistroista tarkemmin sivuiltamme löytyvässä, niille omistetussa artikkelissa. 

Fine dining tuo juhlan tunnun 

Myös me vaatimattomat suomalaiset haluamme toisinaan jotain hienompaa ja arjesta täysin poikkeavaa. Kun koittaa juhlan hetki tai halutaan jostain syystä viettää erityinen hetki läheisten kanssa, suunnataan tavallista tasokkaampaan, fine dining -ravintolaan. Suomesta löytyy lukuisia korkeatasoisia ravintoloita – niiden joukosta kuusi on saanut jopa Michelin-tähden. Suomalaiset näkevät fine dining -ravintolat arkea kuorruttavana luksuksena. 

Tulevia trendejä 

Suomalaisten ulkona syömisen, ja erityisesti vapaa-ajan ruokailun odotetaan lisääntyvän tulevaisuudessa. Casual dining -tyyppiset ratkaisut tulevat olemaan aina vain suositumpia. Ekologisuus ja ympäristöystävällisyys jatkavat voittokulkuaan, ja se tulee näkymään aina vahvemmin maamme ravintolamaailmassa. Myös luomu- ja biotuotantoon perustuvat ravintola-annokset tulevat olemaan näyttävämmin esillä niiden kysynnän kasvaessa jatkuvasti. 

Related Posts

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

© All Right Reserved
Proudly powered by WordPress | Theme: Shree Clean by Canyon Themes.